~ Millaisia haasteita kohtaat tuotesuunnittelua ohjaavana opettajana alakoulussa?
Miten ratkaiset niitä? ~
Tuotesuunnittelu nimenä on ahdistava. Koen, ettemme missään opintojemme vaiheessa ole miettineet kunnolla, miten oppilas voisi itse suunnitella jonkin esineen kokonaan itse. Useimmin opettajalla on valmis malli, johon oppilas saa päättää koristelun tai värin, mutta malli ja toiminnot ovat hyvin etukäteen määrätyt. Oppilaan tietotaitotaso ei useinkaan riitä toteuttamaan heidän suunnitelmiaan kuten he ne haluaisivat toteuttaa. Vai onko kyse vain meidän opettajien rajoittuneesta ajattelukyvystä? Oppilaan taidot ovat suuri osa opetuksen lähtökohtaa, mutta voisiko joskus lähteä liikenteeseen oppilaan omasta suunnitelmasta, johon opettajan tietotaitoa käytettäisiin hyväksi siinä, miten oppilas voisi toteuttaa oman visionsa. Näinhän me toimimme okl:ssä. Meillä opiskelijoilla on ollut suunnitelmia ja opettajan kanssa yhdessä olemme ratkaisseet niitä, käyttäen opettajan tietotaitoa hyväksemme ja muuttaneet suunnitelmaa sen mukaan, mitä olemme yhdessä pohtineet. Samalla oppilaiden ongelmanratkaisutaidot ovat kehittyneet ja olemme joutuneet miettimään, miten ratkaisemme ongelman, omia taitojamme, taitotasoamme ja opettajan tietotaitoa hyväksi käyttäen. (http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/suunnittelu/Maria/suunnitteluprosessi.htm).
Tuotesuunnittelun
opettaminen on haastavaa, sillä opettajallakaan ei useinkaan ole ratkaisua
suunnittelun kohteelle. Oppilaalla on usein tiedossaan haluamansa päämäärä,
mutta ei keinoja sen saavuttamiseksi. Opettaja voi auttaa oppilasta käyttämällä
kokemuksellista tuotesuunnitteluprosessia, jolloin oppilas ymmärtää
suunnittelua ja sen lähtökohtia paremmin. Opettajan on mahdotonta täysin
suunnitella opetusta etukäteen, sillä tuotesuunnittelussa tarvittava tieto on
hyvin tilannekohtaista. Opettajan rooli onkin olla ohjaajana omatoimiseen
tiedonhankintaan sekä sen arviointiin, opettaa ongelmanratkaisutaitoja ja tukea
suunnittelua oppilaan omista lähtökohdista käsin. Opettaja voi esitellä
erilaisia ratkaisutapoja, mutta antaa oppilaan tehdä viimeiset valinnat, koulun
tarjoamien puitteiden sisällä. Oppilaalle lisähaaste voi olla se, etteivät
kaikki hahmota asioita kolmiulotteisesti, jolloin suunnittelu saattaa olla
haastavaa. (http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/suunnittelu/Maria/suunnitteluprosessi.htm).
Lapset ovat
luovia eikä heitä ole välttämättä "pilattu" valmiilla vastauksilla.
Heidän mielikuvituksensa on vapaampaa ja laukkaa usein liiankin kanssa,
tuotesuunnittelua ajatellen. Oppilailta voi vaikka kysellä eri vaihtoehtoja
suunnitelmilleen. Lasten mielikuvitusta voi ruokkia vaikkapa jollakin tarinalla,
jota he käyttävät suunnittelun lähtökohtana. Tuotteen valmistamisessa opettajan
on mietittävä kaikkein vaikeimmat kohdat, joissa oppilaat tarvitsevat tukea. Opettajalla
on oltava hyvä aineenhallinta ja hyvät taidot, jotta hän voi ohjata oppilasta,
kaikissa projektin vaiheissa. Opettajan on hyvä rajata työ niin, että
siitä ei tulisi liian suurta tai oppilaan kannalta liian vaikeaa.
Suunnittelussa
tarvittava tieto on ns. tilannekohtaista tietoa. Tällöin opettaja ei voi
etukäteen tiukasti suunnitella opetustaan ja tarvitsemaansa materiaalia, vaan opetus
etenee oppilaiden suunnitelmista ja tilanteista. Tämä tosin edellyttää
opettajalta tarkkaa tilanneanalyysia ja oppilaiden yksilöllistä ohjausta.
Suunnitelma muuttuu ja paranee koko prosessin ajan yhteisten pohdintojen
ansiosta. Opettaja on ohjaaja, joka analysoi tilanteet ja tämän perusteella
ohjaa oppilasta tämän omista lähtökohdista käsin. Opettaja pyrkii ohjaamaan oppilaita
omatoimiseen tiedonhankintaan ja sen arviointiin sekä opettamaan rutiinitaitojen
sijasta ongelmanratkaisutaitoja ja yleisiä periaatteita. (http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/kipinat/SPetTK.htm).
Oppilaalla on tosin oltava jo ennestään tietoja ja taitoja, jotta hän osaa olla
kriittinen tiedonhankinnassaan. Prosessin ja suunnitelman kehittyessä
opettajalle voi kehittyä varsin selkeä ratkaisu oppijan työhön. Opettajan on
kuitenkin varottava ratkaisemasta ongelmaa oppijan puolesta. Opettaja voi
esittää useita ratkaisuja tai perusteluihin johdattelevia kysymyksiä jättäen
kuitenkin lopullisen valinnan oppijalle itselleen. (http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/kipinat/SPetTK.htm).
Valmiita tuotteita
voidaan tarkastella pareittain tai pienryhmissä (pienissä aivoriihissä),
jolloin oppilaat voivat käyttää yhteistä keskustelua, toistensa ideoita ja
pohdintoja oman suunnittelunsa tukena. Kun samaa tuotetta tarkastelee useampi
samanaikaisesti, saadaan monipuolisempi kuva tarvittavista asioista. Samalla
tuotteesta huomataan paremmin toimivat yksityiskohdat sekä voidaan pohtia
yhdessä niiden kehittämistä, säilyttäen tuotteen alkuperäinen toimivuus
mahdollisimman hyvin. Pienryhmätyöskentely ja suunnittelu sopii muutenkin hyvin
tuotesuunnitteluun, jos jokainen kuitenkin saa aikaiseksi sen oman tuotteensa.
Yhteistä ideointia ja suunnittelua voi käyttää hyväkseen ja toisia oppilaita ja
heidän tietotaitoaan voi käyttää myös tuotteen valmistusprosessin aikana.
Oppilaat voivat
miettiä tuotesuunnittelua ja siihen liittyviä ongelmia kysymyslistan (checklist)
avulla. Sitä voidaan käyttää hyväkseen myös oman suunnitelman tarkentuessa,
jolloin oppilas pohtii juuri hänen suunnitelmaansa sekä omaa työskentelyä
tukeviksi.
Ensin listataan
suunnittelukohteeseen liittyviä kysymyksiä. Ongelma siis hajotetaan pieniin
osiin, joista jokaiseen liitetään lähtökohtakysymyksiä koskien mm.
* tuotteen käyttäjää; mm. kuka/ketkä tuotetta
käyttävät,
* millaisia ominaisuuksia käyttäjä asettaa tuotteelle?
* käyttöä; mm. millaisia käyttötarkoituksia
tuotteella on?
* käyttökontekstia; mm. millaisissa tilanteissa
tuotetta käytetään, missä paikoissa, onko käyttö aktiivista vai passiivista,
millaisia ominaisuuksia käyttö asettaa tuotteelle?
Ongelman
selkiintyessä myös kysymyksen tarkentuvat. Tällöin voidaan tuottaa uusia
kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia.
Opetuskäytössä
kysymyslistan voi toteuttaa pienissä ryhmissä tai pareittain. Näin vastauksiin
saadaan useampia näkökulmia. Kysymyslista voidaan toteuttaa monella eri
tavalla: listamuodossa, käsitekartan muodossa tai sen pohjalta tai esimerkiksi
kollaasimuodossa. Toteutus voi tapahtua kirjoittamalla, piirtämällä,
leikkelemällä lehdistä kuvia jne. Jokainen oppilas voi valita itselleen
sopivimman toteutusmuodon, josta hänen on helpoin lähteä jatkamaan omaa
suunnitteluaan. (http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/suunnittelu/Maria/suunnitteluprosessi.htm).
Oppilaille on
hyvä painottaa myös sitä, että osana suunnittelua on myös hahmottaa miten tuote
kannattaa valmistaa. Mitkä ovat työvaiheet? Mitä työvälineitä tarvitaan? Osaako
oppilas miettiä tällaisia yksityiskohtia? Ehkä ei, mutta opettaja voi olla
oppilaan suunnittelun tukena läpi prosessin ja ohjata oppilasta miettimään
miten ja millä työvälineellä seuraavan työvaiheen voisi toteuttaa. Joskus
pahvisen tai paperisen mallin valmistaminen auttaa oppilasta hahmottamaan
työtä.
Muotoilu ja
suunnittelu ovat laajoja käsitteitä ja oppilaiden on vaikea ymmärtää niitä sekä
sitä, että muotoiluun ja suunnitteluun sisältyy monia asiota; ulkonäkö (mm.
väri, muoto) sekä toimivuus. Kaupallisissa tuotteissa siihen liittyy vielä
brändi – mielikuva tuotteesta. Nykyään mielestäni muotoiluun ja suunnitteluun
pitää myös miettiä ekologisuus; miten tuotteen voi valmistaa siten, että se
rasittaa ympäristöä mahdollisimman vähän ja miten tuote saadaan kestämään
aikaa; niin materiaaleiltaan kuin designiltaan? Tavaroiden elinkaaren aikaisiin
ympäristövaikutuksiin pystytään parhaiten vaikuttamaan jo tuotteiden
suunnitteluvaiheessa (http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Kulutus_ja_tuotanto/Tuotesuunnittelu_ja_tuotteet),
jolloin tämä olisi hyvä myös opettaa oppilaille myös käytännössä.
Tuotesuunnitteluun
oppilaiden kanssa voi myös yhdistää laatutietouden. Oppilaat ovat kasvaneet
kulutusyhteiskunnassa, jossa esineen hajottua se heitetään pois. Tavaroiden ja
esineiden korjaamista ei enää osata itse ja usein uuden ostaminen voi olla
edullisempaa kuin vanhan korjaaminen. Itse suunnittelemalla voidaan
hahmottaa laadun merkitys. Oppilaat voivat itse vaikuttaa valmistamiensa
tuotteiden materiaaleihin ja näin ollen tehdä niistä juuri sellaisia, kuin
niiden pitää olla ajatellen niiden käyttötarkoitusta. Tuotesuunnittelun
sisällyttäminen käsityön opetukseen saa aikaan ajatuksen kokonaisesta
käsityöstä, sillä suunnittelu ja valmistus integroituvat yhtenäiseksi
prosessiksi. Samalla prosessin aikana kehittyy myös oppilaiden sisäinen
yrittäjyys sekä tapa työskennellä sitoutuneesti ja tavoitteellisesti. (http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/suunnittelu/Maria/suunnitteluprosessi.htm).
Oppilaille on myös hyvä opettaa, että materiaalit ovat kalliita ja niitä tulee
kunnioittaa. Kun oppilaat saavat materiaalit valmiina koulusta, ei heille
kehity ymmärrystä ja arvostusta niitä kohtaan samalla tavalla, kuin jos he itse
joutuisivat ostamaan ne. Oppilaille onkin hyvä pitää materiaalitietouden
lisäksi myös hintatietoutta.
Koen myös, että
oppilaat usein haluavat ´suunnitella´ tai matkia suoraan jonkin olemassa olevan
logon, asian tai esineen. Tämän koen haasteelliseksi. Ymmärrän, että oppilaat
fanittavat erilaisia tuotteita ja se kuuluu osana kasvamiseen, mutta opettajana
koen sen haastavaksi, miten saisin oppilaat miettimään ja suunnittelemaan itse. Itse olen ratkaissut asian niin,
että oppilaat ovat saaneet ottaa suunnittelunsa lähtökohdaksi jonkin logon tai
merkin, josta he pitävät, mutta siitä on pitänyt suunnitella omanlainen. Logon
mallia on pitänyt muuttaa, sen väriä vaihtaa ja teksti muuttaa, mutta samalla
on pitänyt yrittää säilyttää alkuperäisen logon henki. Jos saa opettaa
kuvataidetta sekä käsitöitä voi suunnittelun tehdä kuvataiteen tunneilla, jolloin
käsityön tunteja voi ´säästää´ itse tekemiseen. Lisäksi värioppia voi käsitellä laajemmin oppilaiden kanssa sekä käsityön tunneilla että kuvataiteen tunneilla, tarpeen mukaan.
Oppilaiden
arviointi käsitöissä on haastavaa ja osittain koen, että siitä tulee astetta
haastavampaa, kun suunnittelu lähtee oppilaasta itsestään. Vaikka meille
opetetaan, ettei oppilaiden töitä saisi vertailla toisiinsa, helpottaa se
kuitenkin arviointia, kun oppilaat tekevät samasta työstä monta erilaista, oman
näköistään versiota. Toisaalta, jos oppilas on itse suunnitellut oman työnsä ja
ollut mukana kokonaisvaltaisesti työnsä valmistamisessa suunnitelmasta
tuotteeksi, on arviointi myös tavallaan helpompaa, mutta monisyisempää. Silloin
on otettavat huomioon myös oppilaan muut ominaisuuden kuin ´vain´ hänen motoriset
taitonsa ja tuotteen valmistukseen liittyvät aspektit.
Arvioinnin
tulisi olla aina kannustavaa ja oppilaan tavoitteiden mukaista. Jos oppilas on
ollut kokonaisessa käsityöprosessissa aktiivisesti alusta loppuun, on opettajan
silloin helppo nähdä tuotteen koko kaari ja myös oppilaan prosessin koko kaari.
Itsearviointi on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, jos ajatellaan kokonaista
käsityöprosessia. Näin oppilaskin pääsisi tarkastelemaan miten hän on
onnistunut suunnittelusta valmiin tuotteen valmistamiseen.
Kun oppilas saa
itse suunnitella oman (käsi)työnsä alusta alkaen, kehittelee sitä palautteen
perusteella, valmistaa tuotteen, pohtii ongelmakohtia yksin ja yhdessä muiden
kanssa sekä arvioi omaa prosessiaan on huima ´tie´, mutta varmasti palkitseva.
Opettajan on tosin tehtävä melkoinen pohjatyö, jotta oppilas osaa ohjata itse
itseään ja kohdata sekä käsitellä eteen tulevia ongelmia. Nykyinen kouluissa
käytettävä malli on se perinteinen; opettaja esittelee oppilaille työn, jonka
he seuraavaksi tekevät ja ohjaa oppilaita tekemään työn juuri samalla tavalla
kuin opettajan tekemä malli on tehty. Oppilas saa päättää työnsä värin ja
jotain pieniä yksityiskohtia. Olisi ihanaa, jos oppilaat pääsisivät enemmän
vaikuttamaan tekemiinsä töihin. Opettajalta se vaatii melkoisesti, niin
aineenhallinnallisesti kuin ohjaajanakin. Myös materiaalit asettavat omat
haasteensa. Kun kouluissa on taloudellisesti tiukkaa ja materiaaleja on
niukasti, on opettajan suunnittelema työ usein, pedagogisten lisäksi, myös
taloudellisilta aspekteiltaan tarkkaan mietitty. Toki senkin voi laittaa
suunnittelun lähtökohdaksi, että oppilas miettii ja suunnittelee työnsä sen
mukaan minkä verran hänellä on materiaalia. Tosi pienemmille tämä on haastava
tehtävä. Valitettavasti myös me opettajat usein syyllistymme siihen, että
turvaudumme niihin vanhoihin ”tuttuihin ja turvallisiin” töihin ja
toimintatapoihin. Ehkä meidänkin olisi otettava rohkea askel ja koetettava
päästä omalta mukavuusalueeltamme pois ja opeteltava uusia toimintamalleja.
Lähteet:
Kenttälä, M.
(toim.) 2009. Muotoiloa! opettajan opas muotoilukasvatukseen.
Kysymyslistat suunnittelun
lähtökohdaksi. http://mlab.uiah.fi/polut/Yhteiskunnalliset/tyokalu_kysymyslistat.html
Huovila,
R., HIntsa, T. & Säilä, J. 2010. Kirja käsityöstä. WSOY. Helsinki.
Opetussuunnitelman
perusteet, 2004. http://www02.oph.fi/ops/aikuisops/aikuisperusteet.pdf
Suunnitteluprosessista.
http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/suunnittelu/Maria/suunnitteluprosessi.htm.
Tuotesuunnittelu
ja tuotteen ympäristön näkökulmasta. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Kulutus_ja_tuotanto/Tuotesuunnittelu_ja_tuotteet