torstai 27. helmikuuta 2014

Tuotesuunnittelun pohdintaa

~ Millaisia haasteita kohtaat tuotesuunnittelua ohjaavana opettajana alakoulussa? 
Miten ratkaiset niitä? ~

Tuotesuunnittelu nimenä on ahdistava. Koen, ettemme missään opintojemme vaiheessa ole miettineet kunnolla, miten oppilas voisi itse suunnitella jonkin esineen kokonaan itse. Useimmin opettajalla on valmis malli, johon oppilas saa päättää koristelun tai värin, mutta malli ja toiminnot ovat hyvin etukäteen määrätyt. Oppilaan tietotaitotaso ei useinkaan riitä toteuttamaan heidän suunnitelmiaan kuten he ne haluaisivat toteuttaa. Vai onko kyse vain meidän opettajien rajoittuneesta ajattelukyvystä? Oppilaan taidot ovat suuri osa opetuksen lähtökohtaa, mutta voisiko joskus lähteä liikenteeseen oppilaan omasta suunnitelmasta, johon opettajan tietotaitoa käytettäisiin hyväksi siinä, miten oppilas voisi toteuttaa oman visionsa. Näinhän me toimimme okl:ssä. Meillä opiskelijoilla on ollut suunnitelmia ja opettajan kanssa yhdessä olemme ratkaisseet niitä, käyttäen opettajan tietotaitoa hyväksemme ja muuttaneet suunnitelmaa sen mukaan, mitä olemme yhdessä pohtineet. Samalla oppilaiden ongelmanratkaisutaidot ovat kehittyneet ja olemme joutuneet miettimään, miten ratkaisemme ongelman, omia taitojamme, taitotasoamme ja opettajan tietotaitoa hyväksi käyttäen. (http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/suunnittelu/Maria/suunnitteluprosessi.htm).



Tuotesuunnittelun opettaminen on haastavaa, sillä opettajallakaan ei useinkaan ole ratkaisua suunnittelun kohteelle. Oppilaalla on usein tiedossaan haluamansa päämäärä, mutta ei keinoja sen saavuttamiseksi. Opettaja voi auttaa oppilasta käyttämällä kokemuksellista tuotesuunnitteluprosessia, jolloin oppilas ymmärtää suunnittelua ja sen lähtökohtia paremmin. Opettajan on mahdotonta täysin suunnitella opetusta etukäteen, sillä tuotesuunnittelussa tarvittava tieto on hyvin tilannekohtaista. Opettajan rooli onkin olla ohjaajana omatoimiseen tiedonhankintaan sekä sen arviointiin, opettaa ongelmanratkaisutaitoja ja tukea suunnittelua oppilaan omista lähtökohdista käsin. Opettaja voi esitellä erilaisia ratkaisutapoja, mutta antaa oppilaan tehdä viimeiset valinnat, koulun tarjoamien puitteiden sisällä. Oppilaalle lisähaaste voi olla se, etteivät kaikki hahmota asioita kolmiulotteisesti, jolloin suunnittelu saattaa olla haastavaa. (http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/suunnittelu/Maria/suunnitteluprosessi.htm).

Lapset ovat luovia eikä heitä ole välttämättä "pilattu" valmiilla vastauksilla. Heidän mielikuvituksensa on vapaampaa ja laukkaa usein liiankin kanssa, tuotesuunnittelua ajatellen. Oppilailta voi vaikka kysellä eri vaihtoehtoja suunnitelmilleen. Lasten mielikuvitusta voi ruokkia vaikkapa jollakin tarinalla, jota he käyttävät suunnittelun lähtökohtana. Tuotteen valmistamisessa opettajan on mietittävä kaikkein vaikeimmat kohdat, joissa oppilaat tarvitsevat tukea. Opettajalla on oltava hyvä aineenhallinta ja hyvät taidot, jotta hän voi ohjata oppilasta, kaikissa projektin vaiheissa. Opettajan on hyvä rajata työ niin, että siitä ei tulisi liian suurta tai oppilaan kannalta liian vaikeaa. 


Suunnittelussa tarvittava tieto on ns. tilannekohtaista tietoa. Tällöin opettaja ei voi etukäteen tiukasti suunnitella opetustaan ja tarvitsemaansa materiaalia, vaan opetus etenee oppilaiden suunnitelmista ja tilanteista. Tämä tosin edellyttää opettajalta tarkkaa tilanneanalyysia ja oppilaiden yksilöllistä ohjausta. Suunnitelma muuttuu ja paranee koko prosessin ajan yhteisten pohdintojen ansiosta. Opettaja on ohjaaja, joka analysoi tilanteet ja tämän perusteella ohjaa oppilasta tämän omista lähtökohdista käsin. Opettaja pyrkii ohjaamaan oppilaita omatoimiseen tiedonhankintaan ja sen arviointiin sekä opettamaan rutiinitaitojen sijasta ongelmanratkaisutaitoja ja yleisiä periaatteita. (http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/kipinat/SPetTK.htm). Oppilaalla on tosin oltava jo ennestään tietoja ja taitoja, jotta hän osaa olla kriittinen tiedonhankinnassaan. Prosessin ja suunnitelman kehittyessä opettajalle voi kehittyä varsin selkeä ratkaisu oppijan työhön. Opettajan on kuitenkin varottava ratkaisemasta ongelmaa oppijan puolesta. Opettaja voi esittää useita ratkaisuja tai perusteluihin johdattelevia kysymyksiä jättäen kuitenkin lopullisen valinnan oppijalle itselleen. (http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/kipinat/SPetTK.htm).

Valmiita tuotteita voidaan tarkastella pareittain tai pienryhmissä (pienissä aivoriihissä), jolloin oppilaat voivat käyttää yhteistä keskustelua, toistensa ideoita ja pohdintoja oman suunnittelunsa tukena. Kun samaa tuotetta tarkastelee useampi samanaikaisesti, saadaan monipuolisempi kuva tarvittavista asioista. Samalla tuotteesta huomataan paremmin toimivat yksityiskohdat sekä voidaan pohtia yhdessä niiden kehittämistä, säilyttäen tuotteen alkuperäinen toimivuus mahdollisimman hyvin. Pienryhmätyöskentely ja suunnittelu sopii muutenkin hyvin tuotesuunnitteluun, jos jokainen kuitenkin saa aikaiseksi sen oman tuotteensa. Yhteistä ideointia ja suunnittelua voi käyttää hyväkseen ja toisia oppilaita ja heidän tietotaitoaan voi käyttää myös tuotteen valmistusprosessin aikana.


Oppilaat voivat miettiä tuotesuunnittelua ja siihen liittyviä ongelmia kysymyslistan (checklist) avulla. Sitä voidaan käyttää hyväkseen myös oman suunnitelman tarkentuessa, jolloin oppilas pohtii juuri hänen suunnitelmaansa sekä omaa työskentelyä tukeviksi. 
Ensin listataan suunnittelukohteeseen liittyviä kysymyksiä. Ongelma siis hajotetaan pieniin osiin, joista jokaiseen liitetään lähtökohtakysymyksiä koskien mm. 
*  tuotteen käyttäjää; mm. kuka/ketkä tuotetta käyttävät, 
      * millaisia ominaisuuksia käyttäjä asettaa tuotteelle?
      käyttöä; mm. millaisia käyttötarkoituksia tuotteella on?
     käyttökontekstia; mm. millaisissa tilanteissa tuotetta käytetään, missä paikoissa, onko käyttö aktiivista vai passiivista, millaisia ominaisuuksia käyttö asettaa tuotteelle?
Ongelman selkiintyessä myös kysymyksen tarkentuvat. Tällöin voidaan tuottaa uusia kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia. 

Opetuskäytössä kysymyslistan voi toteuttaa pienissä ryhmissä tai pareittain. Näin vastauksiin saadaan useampia näkökulmia. Kysymyslista voidaan toteuttaa monella eri tavalla: listamuodossa, käsitekartan muodossa tai sen pohjalta tai esimerkiksi kollaasimuodossa. Toteutus voi tapahtua kirjoittamalla, piirtämällä, leikkelemällä lehdistä kuvia jne. Jokainen oppilas voi valita itselleen sopivimman toteutusmuodon, josta hänen on helpoin lähteä jatkamaan omaa suunnitteluaan. (http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/suunnittelu/Maria/suunnitteluprosessi.htm).


Oppilaille on hyvä painottaa myös sitä, että osana suunnittelua on myös hahmottaa miten tuote kannattaa valmistaa. Mitkä ovat työvaiheet? Mitä työvälineitä tarvitaan? Osaako oppilas miettiä tällaisia yksityiskohtia? Ehkä ei, mutta opettaja voi olla oppilaan suunnittelun tukena läpi prosessin ja ohjata oppilasta miettimään miten ja millä työvälineellä seuraavan työvaiheen voisi toteuttaa. Joskus pahvisen tai paperisen mallin valmistaminen auttaa oppilasta hahmottamaan työtä.

Muotoilu ja suunnittelu ovat laajoja käsitteitä ja oppilaiden on vaikea ymmärtää niitä sekä sitä, että muotoiluun ja suunnitteluun sisältyy monia asiota; ulkonäkö (mm. väri, muoto) sekä toimivuus. Kaupallisissa tuotteissa siihen liittyy vielä brändi – mielikuva tuotteesta. Nykyään mielestäni muotoiluun ja suunnitteluun pitää myös miettiä ekologisuus; miten tuotteen voi valmistaa siten, että se rasittaa ympäristöä mahdollisimman vähän ja miten tuote saadaan kestämään aikaa; niin materiaaleiltaan kuin designiltaan? Tavaroiden elinkaaren aikaisiin ympäristövaikutuksiin pystytään parhaiten vaikuttamaan jo tuotteiden suunnitteluvaiheessa (http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Kulutus_ja_tuotanto/Tuotesuunnittelu_ja_tuotteet), jolloin tämä olisi hyvä myös opettaa oppilaille myös käytännössä.

Tuotesuunnitteluun oppilaiden kanssa voi myös yhdistää laatutietouden. Oppilaat ovat kasvaneet kulutusyhteiskunnassa, jossa esineen hajottua se heitetään pois. Tavaroiden ja esineiden korjaamista ei enää osata itse ja usein uuden ostaminen voi olla edullisempaa kuin vanhan korjaaminen. Itse suunnittelemalla voidaan hahmottaa laadun merkitys. Oppilaat voivat itse vaikuttaa valmistamiensa tuotteiden materiaaleihin ja näin ollen tehdä niistä juuri sellaisia, kuin niiden pitää olla ajatellen niiden käyttötarkoitusta. Tuotesuunnittelun sisällyttäminen käsityön opetukseen saa aikaan ajatuksen kokonaisesta käsityöstä, sillä suunnittelu ja valmistus integroituvat yhtenäiseksi prosessiksi. Samalla prosessin aikana kehittyy myös oppilaiden sisäinen yrittäjyys sekä tapa työskennellä sitoutuneesti ja tavoitteellisesti. (http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/suunnittelu/Maria/suunnitteluprosessi.htm). Oppilaille on myös hyvä opettaa, että materiaalit ovat kalliita ja niitä tulee kunnioittaa. Kun oppilaat saavat materiaalit valmiina koulusta, ei heille kehity ymmärrystä ja arvostusta niitä kohtaan samalla tavalla, kuin jos he itse joutuisivat ostamaan ne. Oppilaille onkin hyvä pitää materiaalitietouden lisäksi myös hintatietoutta.    

Koen myös, että oppilaat usein haluavat ´suunnitella´ tai matkia suoraan jonkin olemassa olevan logon, asian tai esineen. Tämän koen haasteelliseksi. Ymmärrän, että oppilaat fanittavat erilaisia tuotteita ja se kuuluu osana kasvamiseen, mutta opettajana koen sen haastavaksi, miten saisin oppilaat miettimään ja suunnittelemaan itse. Itse olen ratkaissut asian niin, että oppilaat ovat saaneet ottaa suunnittelunsa lähtökohdaksi jonkin logon tai merkin, josta he pitävät, mutta siitä on pitänyt suunnitella omanlainen. Logon mallia on pitänyt muuttaa, sen väriä vaihtaa ja teksti muuttaa, mutta samalla on pitänyt yrittää säilyttää alkuperäisen logon henki. Jos saa opettaa kuvataidetta sekä käsitöitä voi suunnittelun tehdä kuvataiteen tunneilla, jolloin käsityön tunteja voi ´säästää´ itse tekemiseen. Lisäksi värioppia voi käsitellä laajemmin oppilaiden kanssa sekä käsityön tunneilla että kuvataiteen tunneilla, tarpeen mukaan. 


Oppilaiden arviointi käsitöissä on haastavaa ja osittain koen, että siitä tulee astetta haastavampaa, kun suunnittelu lähtee oppilaasta itsestään. Vaikka meille opetetaan, ettei oppilaiden töitä saisi vertailla toisiinsa, helpottaa se kuitenkin arviointia, kun oppilaat tekevät samasta työstä monta erilaista, oman näköistään versiota. Toisaalta, jos oppilas on itse suunnitellut oman työnsä ja ollut mukana kokonaisvaltaisesti työnsä valmistamisessa suunnitelmasta tuotteeksi, on arviointi myös tavallaan helpompaa, mutta monisyisempää. Silloin on otettavat huomioon myös oppilaan muut ominaisuuden kuin ´vain´ hänen motoriset taitonsa ja tuotteen valmistukseen liittyvät aspektit.

Arvioinnin tulisi olla aina kannustavaa ja oppilaan tavoitteiden mukaista. Jos oppilas on ollut kokonaisessa käsityöprosessissa aktiivisesti alusta loppuun, on opettajan silloin helppo nähdä tuotteen koko kaari ja myös oppilaan prosessin koko kaari. Itsearviointi on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, jos ajatellaan kokonaista käsityöprosessia. Näin oppilaskin pääsisi tarkastelemaan miten hän on onnistunut suunnittelusta valmiin tuotteen valmistamiseen.

Kun oppilas saa itse suunnitella oman (käsi)työnsä alusta alkaen, kehittelee sitä palautteen perusteella, valmistaa tuotteen, pohtii ongelmakohtia yksin ja yhdessä muiden kanssa sekä arvioi omaa prosessiaan on huima ´tie´, mutta varmasti palkitseva. Opettajan on tosin tehtävä melkoinen pohjatyö, jotta oppilas osaa ohjata itse itseään ja kohdata sekä käsitellä eteen tulevia ongelmia. Nykyinen kouluissa käytettävä malli on se perinteinen; opettaja esittelee oppilaille työn, jonka he seuraavaksi tekevät ja ohjaa oppilaita tekemään työn juuri samalla tavalla kuin opettajan tekemä malli on tehty. Oppilas saa päättää työnsä värin ja jotain pieniä yksityiskohtia. Olisi ihanaa, jos oppilaat pääsisivät enemmän vaikuttamaan tekemiinsä töihin. Opettajalta se vaatii melkoisesti, niin aineenhallinnallisesti kuin ohjaajanakin. Myös materiaalit asettavat omat haasteensa. Kun kouluissa on taloudellisesti tiukkaa ja materiaaleja on niukasti, on opettajan suunnittelema työ usein, pedagogisten lisäksi, myös taloudellisilta aspekteiltaan tarkkaan mietitty. Toki senkin voi laittaa suunnittelun lähtökohdaksi, että oppilas miettii ja suunnittelee työnsä sen mukaan minkä verran hänellä on materiaalia. Tosi pienemmille tämä on haastava tehtävä. Valitettavasti myös me opettajat usein syyllistymme siihen, että turvaudumme niihin vanhoihin ”tuttuihin ja turvallisiin” töihin ja toimintatapoihin. Ehkä meidänkin olisi otettava rohkea askel ja koetettava päästä omalta mukavuusalueeltamme pois ja opeteltava uusia toimintamalleja.

Lähteet:
Kenttälä, M. (toim.) 2009. Muotoiloa! opettajan opas muotoilukasvatukseen.
Huovila, R., HIntsa, T. & Säilä, J. 2010. Kirja käsityöstä. WSOY. Helsinki.
Opetussuunnitelman perusteet, 2004. http://www02.oph.fi/ops/aikuisops/aikuisperusteet.pdf
Tuotesuunnittelu ja tuotteen ympäristön näkökulmasta. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Kulutus_ja_tuotanto/Tuotesuunnittelu_ja_tuotteet